Sweeney Todd on vuonna 2007 tehty Tim Burtonin ohjaama kauhumusikaali.
Elokuva perustuu vuonna 1979 tehtyyn musikaaliin.
Aikaisemmin tehty musikaali taas kertoo 1800-luvulla syntyneestä legendaarisesta sarjamurhaajasta.
 
Päänäyttelijät:
Johnny Depp
Helena Bonham Carter
Alan Ricman
Sacha Baron Cohen
Jamie Campbell Bower
Timothy Spall
Ed Sanders
 
Elokuvassa on Mustaa huumoria ja lauluja todella paljon, en muista mikä toinen elokuva olisi yhtä lauluntäyteinen vaikka musikaali olisi.
Elokuva kertoo parturista jonka vaimo on "viety" ja parturia on syytetty väärin perustein jostain että hänet on saatu vankilaan tuomiota istumaan jotta vaimolla voisi olla uusi mies, nimittäin tuomari.
Heti alussa parturi sitten palaa vanhaan tuttuun kotipaikkaansa mielessään kosto hänen ja vaimonsa erottamisesta.
Eli tavallaan tämäkin on rakkaustarina, jossa toisen menetys halutaan kostaa.
Jos tykkää mustasta huumorista ja musikaaleista niin tämä elokuva on sopivaa katseltavaa.
 
Sweeney%20todd.jpg